Tanssimaajoukkue

Tanssimaajoukkue vuoden 2021 MM-kisoihin on valittu

Suomen Cheerleadingliiton tanssimaajoukkue vuoden 2021 MM-kilpailuihin on valittu. Karsinnat maajoukkueiseen järjestettiin koronaviruspandemian vuoksi videokarsintana ja hakijoita nähtiin ennätysmäärä, kun mukana oli jopa 43 urheilijaa. Tanssimaajoukkue koottiin nyt liittojohtoisesti jo yhdeksättä vuotta peräkkäin ja joukkue on kärkkynyt MM-kisojen kovinta kärkeä jo vuosia. Vuonna 2019 joukkue sijoittui viidenneksi. Vuoden 2020 MM-kilpailut jouduttiin koronaviruspandemian vuoksi perumaan. Tanssimaajoukkuetta valmentavat […]

Tanssimaajoukkueen 2021 videokarsintaohjeet!

Haluatko päästä mukaan viemään tanssimaajoukkuetta kohti sitä kirkkainta koroketta ja MM-kultaa? Tanssimaajoukkueen valmennustiimi on valittu ja kahtena vuonna joukkuetta luotsanneen Mila Tantun aisapariksi on valittu maajoukkuetta aiemmin valmentanut Saara Hynynen (os. Salonen). Nyt on aika valita tanssimaajoukkueen urheilijat videokarsinnalla. Toivomme mahdollisimman suurta hakijajoukkoa tanssimaajoukkueeseen kaudelle 2021. Joukkueeseen voi hakea vuonna 2004 ja sitä aiemmin syntyneet.