tiedotteet

Cheerleadingliiton puheenjohtajana jatkaa Riikka Taivassalo – syyskokous vahvisti talousarvion ja toimintasuunnitelman vuodelle 2022

Cheerleadingliitto kokoontui syyskokoukseen sunnuntaina 17.10. Kokous vahvisti liiton talousarvion ja toimintasuunnitelman vuodelle 2022. Vuoden 2022 toiminnan painopisteitä ovat koronasta toipuminen, eheän kilpailukauden toteuttaminen, Vierumäen kanssa tehtävän painopistelajiyhteistyön kehittäminen sekä strategiatyön käynnistäminen vuosille 2024–2028. Kokous valitsi Cheerleadingliiton puheenjohtajaksi jatkokaudelle kuusi vuotta liiton puheenjohtajana toimineen Riikka Taivassalon. Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin erovuoroisten tilalle nykyisistä hallituksen jäsenistä uudelle […]

Suomelle ennätykselliset neljä MM-mitalia cheerleadingissä – naiset kolmanteen perättäiseen MM-kultaan

Naisten cheermaajoukkue lunasti odotukset ottamalla kolmannen perättäisen kultamitalin. Kovatasoisessa sarjassa Suomen joukkue ylsi kauden parhaaseen suoritukseen poikkeuksellisen pitkän ja tapahtumarikkaan kauden jälkeen. ”Kisaamaan pääseminen oli todella tärkeää. Oli hienoa vihdoin näyttää maailmalle taitoja, joita olemme jo kaksi vuotta treenanneet MM-kisoihin. Koko joukkue on ylpeä siitä, että pystyimme koronasta huolimatta nostamaan jälleen maailman parhaan cheerleadingin tasoa” […]

Suomi avasi MM-kisaviikonlopun upealla kultasuorituksella!

Suomi on voittanut ensimmäistä kertaa cheerleadingin junioreiden maailmanmestaruuden. Kultamitalin Suomeen toi tyttöjen cheer-sarjan juniorimaajoukkue, helsinkiläisen Golden Spirit -seuran Whitelighters. Hopeaa voitti Independent Athletes of the ICU ja pronssia Yhdysvallat.

Hallituksen kokoustiedote 13/21 ja 14/21

Cheerleadingliiton hallitus kokoontui ylimääräiseen kokoukseen maanantaina 13. syyskuuta vuoden 2022 budjetin valmistelua varten. Tuo kokous oli hallituksen vuoden kolmastoista. Normaaliin kokouskalenteriin palattiin jälleen 27. syyskuuta, jolloin hallitus hyväksyi kokouksessaan syyskokoukselle esitettävät materiaalit. Materiaalit toimitetaan jäsenistölle erikseen. Hallitus esittää syyskokoukselle hyväksyttäväksi vuoden 2022 toimintasuunnitelman ja talousarvion lisäksi yhdistyssääntöjen muutokset. Tarve yhdistyssääntöjen muutokseen on syntynyt Olympiakomitean uuden […]

Syyskokous valitsee puheenjohtajan ja täydentää hallitusta lokakuussa 2021

Vuonna 2022 käynnistyy Cheerleadingliiton uuden strategian työstö. Strategiaa vuosille 2024–2028 työstetään tiiviissä yhteydessä jäsenistön ja SCL toimielinten kanssa ja strategia tulee olemaan seuraavan kaksivuotiskauden ajan hallituksen työn painopiste. Jos vaikuttaminen suomalaisen cheerleadingin tulevaisuuteen siis kiinnostaa, nyt on oiva tilaisuus lähteä mukaan.  Cheerleadingliiton syyskokous järjestetään 17. lokakuuta. Syyskokous valitsee kokouksessa puheenjohtajan seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Nykyinen puheenjohtaja Riikka Taivassalo on ilmoittanut asettuvansa […]

Suomen Cheerleadingliitto hakee täydennystä tanssimaajoukkueen valmennustiimiin

SCL hakee valmentajaa kauden 2022 tanssimaajoukkueen valmentajatiimiin sekä lisäksi tanssimaajoukkuetoiminnasta kiinnostuneita valmentajia mukaan oppimaan ja kasvamaan kohti maajoukkuevalmennusta rinkileiritoiminnan kautta.  Varsinainen maajoukkuekausi alkaa lokakuussa 2021 maajoukkueen kehitysleirillä. Ellei tilanne muutu olennaisesti, MM-kisat järjestetään huhtikuussa 2022 Yhdysvalloissa, Orlandossa. Kisamatka kestää noin 10 vuorokautta. Valmennustiimiä ja roolitusta lähdetään rakentamaan uudella tavalla vastaamaan paremmin tämän päivän maajoukkuetoimintaa ja […]

Hallituksen kokoustiedote 12/2021

Cheerleadingliiton hallitus piti vuoden 12. kokouksensa sunnuntaina 5. syyskuuta. Kokous järjestettiin koko toimiston ja hallituksen yhteiskokouksena ja sen pääaiheena oli vuoden 2022 toimintasuunnitelman ja budjetin valmistelu. Toimintasuunnitelma ja budjetti esitellään jäsenistölle syyskokouksessa lokakuun puolivälissä. Lisäksi kokouksessa hyväksyttiin uudeksi SCL jäsenseuraksi Riihimäen Liikuttajat RILI ry sekä päätettiin täydennyshaun perusteella kilpailujärjestäjistä kaudelle 2021-2022. Kilpailukalenteri alkavalle kaudelle on […]

Jenni Tuomisto SCL:n leirikoordinaattoriksi

Suomen Cheerleadingliiton leirikoordinaattoriksi on valittu liikuntatieteiden maisteri Jenni Tuomisto. Tuomisto aloittaa tehtävässä 1.9.2021 ja jatkaa maajoukkuekauden 2022 loppuun toukokuulle 2022.  Leirikoordinaattorin tehtävä on liitossa uusi. ”Koko liitto tulee varmasti hyötymään Jennin vahvasta osaamisesta ja rauhallisesta tekemisen meiningistä. Odotamme innolla uutta leirikoordinaattoria mukaan tiimiin” kertoo liiton toiminnanjohtaja Anni Vesa.  Leirikoordinaattorin tehtävä on osa-aikainen, ja työnkuva painottuu erityisesti maajoukkueiden […]

Seuratoiminnan verkkokoulutukset syksyllä 2021 – ilmoittautuminen avoinna

Suomen Cheerleadingliitto käynnisti keväällä 2021 yhdessä liikunnan aluejärjestöjen kanssa seuratoimijoiden koulutuspilotin. Vuoden 2021 kestävässä pilotissa liikunnan aluejärjestöjen tarjonnasta tuttuja seuratoimijoiden koulutuksia tuodaan osaksi Suomeen Cheerleadingliiton koulutustarjontaa. Koulutuspilotin tavoite on lisätä seuratoimijoiden osaamista ja tarjota yhdenvertaisia koulutusmahdollisuuksia verkossa seurojen työntekijöille, luottamustoimisille ja muille seuratoiminnasta kiinnostuneille.

URA:n opiskeluapuraha haettavissa syyskuun ajan

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapurahaa lukuvuodelle 2021–22 voi hakea 1.-30. syyskuuta. Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden opintoihin ammatillisessa oppilaitoksessa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Apurahat lukuvuodelle 2021–22 ovat haettavissa syyskuun ajan. Opiskeluapurahalla halutaan edesauttaa tutkinnon suorittamista tukemalla urasiirtymävaiheessa olevien urheilijoiden kouluttautumista uuteen ammattiin sekä helpottamalla nuorten urheilijoiden siirtymistä jatko-opintoihin toisen […]