tiedotteet

Cheerleadingin harrastajamäärä väheni 8 % vuonna 2020 – 5 maakuntaa jatkoi kasvun tiellä

Cheerleadingin harrastajamäärän kasvu tyrehtyi koronan myötä vuonna 2020, kun lajin harrastajamäärä putosi ensimmäistä kertaa Suomen Cheerleadingliiton historian aikana. Suomen Cheerleadingliitto on perustettu vuonna 1995, jonka jälkeen harrastajamäärän kasvu on voimistunut tasaisesti 2000-luvulla. 31.12.2020 cheerleadingharrastajia oli Suomessa Suomen Cheerleadingliiton tilastojen mukaan 14 000, kun vuotta aiemmin vastaava lukema oli 15 200. Harrastajamäärä väheni siis noin 8 […]

Hallituksen kokoustiedote 11/2021

Cheerleadingliiton hallitus kokoontui syyskauden ensimmäiseen ja vuoden 11. kokoukseensa maanantaina 9. elokuuta. Kokouksessa käsiteltiin ajankohtaisia henkilöstöasioita, koronatilannetta sekä syyskauden käynnistymistä. Hallitus sai lisäksi katsauksen ensimmäisen vuosipuolikkaan talouteen ja hyväksyi uudeksi jäsenseuraksi Bounce Espoo ry:n. Syyskokoukseen voi osallistua paikan päällä tai etäyhteyksien välityksellä Hallitus keskusteli syyskokousjärjestelyistä ja päätti valmistella kokousta siten, että se toteutetaan ensisijaisesti hybridimallilla […]

Tule meille leirikoordinaattoriksi!

Oletko käytännön tekijä, jolla pysyvät langat käsissä ja jonka kämmenet eivät hikoa tiukassakaan tilanteessa? Innostutko yhdessä tekemisestä ja mahdollisuudesta työskennellä vauhdikkaan ja kasvavan joukkuelajin parissa? Tule meille Suomen Cheerleadingliittoon leirikoordinaattoriksi!  Haemme nyt liitolle osa-aikaista leirikoordinaattoria määräaikaiseen työsuhteeseen.  Suomen Cheerleadingliitto ry (SCL) on vuonna 1995 perustettu lajiliitto, jonka alaisuuteen kuuluu 56 jäsenseuraa. Cheerleading liikuttaa noin 14 000 lasta, nuorta ja aikuista ympäri […]

Eeva Jokela sekamaajoukkueen valmennustiimiin kaudelle 2022

Suomen Cheerleadingliitto on valinnut Eeva Jokelan sekamaajoukkueen valmennustiimiin kaudelle 2022. Jokelalla on monipuolinen ja menestyksekäs valmennustausta cheerleadingin parissa. Jokela aloittaa perehtymisen maajoukkuetoimintaan tänä kesänä ja varsinainen valmennustyö alkaa syksyllä 2021 huipentuen kevään 2022 MM-kisoihin. Kauden 2022 sekamaajoukkueen päävalmentajana toimii Mija Schrey. Valmennustiimissä jatkaa Schreyn ohella Sanna Karjalainen. Liittojohtoinen sekamaajoukkue valmistautuu parhaillaan syksyn 2021 virtuaalisiin MM-kisoihin, […]

SCL:n toimisto kesälomalla 2.8.2021 saakka

SCL:n toimisto on lomalla heinäkuun ja palaa jälleen sähköpostien ja työpuhelimien ääreen 2.8. Kiitos kaikille antoisasta ja vauhdikkaasta keväästä ja rentouttavaa lomaa!   Muutama tärppi alkavan syksyn valmisteluun:   LISENSSIT, VAKUUTUKSET JA IKÄRAJAT Uuteen lisenssikauteen liittyvät materiaalit löydätte liiton sivuilta (https://scl.fi/harrastajalle/lisenssit/). Uusi lisenssikausi alkaa 1.8.2021. Ikärajoihin liittyvät tiedot löytyy jokaisen lisenssin kohdalta ja kilpailusarjojen ikäluokat […]

SCL:n kesätervehdys

Hyvät urheilijat, vanhemmat, valmentajat ja seuratoimijat,    Haluamme kiittää teitä periksiantamattomuudesta, joustavuudesta ja luovuudesta kuluneen kevään aikana. Keskikesän kynnyksellä näyttää onneksi jo siltä, että pystymme orientoitumaan tulevaisuuteen varovaisen positiivisesti.  Kulunut kevät on haastanut lajia monin eri tavoin. Pandemian rajoitukset ovat kohdistuneet erityisesti nuorten aikuisten harrastuksiin ryhmissä, joissa on myös lähikontaktia. Lajinomainen harjoittelu onkin ollut useilla alueilla pahimmillaan kuukausien ajan mahdotonta. Seuroissa […]

Hallituksen kokoustiedote 10/2021 

Cheerleadingliiton hallitus kokoontui vuoden kymmenenteen ja kevätkauden päättävään kokoukseensa keskiviikkona 16.6. Kokouksessa käsiteltiin ajankohtaista taloustilannetta ja vuoden 2022 budjetin valmistelua, vahvistettiin jäsenet uuden organisaation mukaisiin toimielimiin sekä jatkettiin strategiakatsauksia viestinnän ja vaikuttamisen strategisen valinnan parissa. Lisäksi hallituksen kokoonpanoon ja vastuualueisiin tehtiin muutoksia.     Ina Tiittula väistyy hallituksesta, tilalle Katri Kakkuri    Hallituksen jäsen Ina Tiittula joutuu jättämään tehtävänsä tultuaan valituksi naisten cheermaajoukkueen valmennustiimiin ja […]

Tytti Tamminen ja Ina Tiittula naisten maajoukkueen valmennustiimiin kaudelle 2022

Suomen Cheerleadingliitto on valinnut Tytti Tammisen ja Ina Tiittulan täydentämään naisten cheermaajoukkueen valmennustiimiä nykyisen valmennustiimin Krista Allisen ja Hanna Salon siirtyessä sivuun. Sekä Tammisella että Tiittulalla on monipuolisen valmentajakokemuksen lisäksi myös kokemusta liittojohtoisista maajoukkueprojekteista urheilijan näkökulmasta. Tamminen ja Tiittula aloittavat perehtymisen maajoukkuetoimintaan tänä kesänä ja varsinainen valmennustyö alkaa syksyllä 2021 huipentuen kevään 2022 MM-kisoihin. Kauden […]

Katso päivittyvä lista palkitsemisehdokkaista!

Ensimmäistä kertaa Suomen Cheerleadingliiton historiassa jaetaan vuosipalkintoja keväällä 2021. Vuosipalkinnot jaetaan SM-kilpailulähetyksessä 13.6.2021. Tässä artikkelissa on päivittyvä lista, jo julkaistuista ehdokkaista.

Äänestä Vuoden cheertekoa

Nyt juuri sinulla on mahdollisuus äänestää Vuoden cheertekoa!   Äänestäminen on maksutonta ja äänestää voi toimivalla sähköpositiosoitteella. Äänten laskussa hyväksytään yksi ääni jokaista toimivaa sähköpostiosoitetta kohden. Äänestysaika päättyy 4.6.2021 klo 23:59