Yleinen

Naisten cheermaajoukkue tavoittelee neljättä peräkkäistä maailmanmestaruutta!

Cheerleadingin MM-kilpailut alkavat 25 päivän kuluttua. Takana on kaksi poikkeuksellista vuotta. Koronapandemia pysäytti urheilevan maailman vuonna 2020 ja muiden arvokilpailuiden tavoin myös cheerleadingin MM-kilpailut jouduttiin perumaan. Vuonna 2021 MM-kilpailut saatiin järjestettyä, mutta virtuaalitoteutuksena ja puoli vuotta suunniteltua ajankohtaa myöhemmin. Erityisjärjestelyistä huolimatta Suomen naisten cheermaajoukkue nappasi MM-kultaa kolmatta kertaa putkeen ja lähtee tuleviin MM-kisoihin ennakkosuosikkina.

Super 1 ja 2 -kilpailuiden liput myynnissä!

Super-kilpailut ovat muiden paitsi SM-sarjojen pääkilpailut ja kansalliset mestaruuskilpailut.  Super 1 & 2, lauantai 9.4.2022, Vierumäki Areena, Urheiluopistontie 400, Vierumäki

Hallituksen kokoustiedote 4/2022

Cheerleadingliiton hallitus kokoontui vuoden neljänteen kokoukseensa Vierumäellä järjestetyn hallituksen ja toimiston yhteisen strategiapäivän yhteydessä sunnuntaina 6.3. Kokouksessa hallitus hyväksyi kevätkokousmateriaalit, vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen, päätti kevään kierroksella myönnettävistä ansiomerkeistä ja keskusteli ajankohtaisista linjauksista maajoukkuetoimintaan, sääntöuudistukseen ja kansainvälisiin asioihin liittyen.   Minien haasteellisiin ikärajoihin haetaan ratkaisuja – jäsenistölle tulossa kysely sarjatoiveista  Hallitus käsitteli palautetta sääntöfoorumista ja päätti sen […]

STAGE-tapahtumaan ennätysmäärä osallistujia!

Active Cheer STAGE -tapahtuma on cheerleadingin harrasteurheilijoille suunnattu näytöstapahtuma, jossa stagella pääsevät loistamaan joukkueet ja ryhmät, jotka haluavat esiintymiskokemusta ilman kilpailuasetelmaa. Tapahtumassa ei ole ikärajaa ja eri-ikäiset voivat esiintyä samana joukkueena. 

Hae mukaan SCL:n viestintätyöryhmään!

Oletko kokenut tekstin tuottaja tai tykkäätkö kuvata ja editoida videoita? Osaatko tehdä innostavaa ja koukuttavaa somesisältöä? Haluaisitko jakaa tarinoita cheerleadingista ja tehdä lajia tunnetuksi suurelle yleisölle?

Cheerleadingliitto tuomitsee Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan

Cheerleadingliitto tuomitsee Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan – ICU linjannut Venäjän ja Valko-Venäjän sulkemisesta kansainvälisen kilpailutoiminnan ulkopuolelle Cheerleadingliiton hallitus kokoontui ylimääräiseen kokoukseen maanantaina 28. helmikuuta linjatakseen kannastaan Venäjän sotatoimien vaikutuksesta Venäjän ja Valko-Venäjän osallistumiseen kansainväliseen urheilutoimintaan. Cheerleadingliitto kannattaa Suomen Olympiakomitean linjausta Venäjän ja Valko-Venäjän täysimääräisestä sulkemisesta kansainvälisen urheilutoiminnan ulkopuolelle. Linjauksen myötä Venäjä ja Valko-Venäjä on suljettu myös […]

Pirita Sorvisto Cheerleadingliiton huippu-urheilukoordinaattoriksi

Suomen Cheerleadingliitto on valinnut kauppatieteiden maisteri Pirita Sorviston liiton uudeksi huippu-urheilukoordinaattoriksi. Sorvisto valmistuu keväällä 2022 myös liikunnanohjaajaksi, keskittyen opinnoissaan erityisesti huippu-urheiluun. Tehtävä on vakituinen.    “Lähden innoissani tähän tehtävään, on mahtavaa päästä mukaan toteuttamaan ja kehittämään lajin maajoukkuetoimintaa ja huippu-urheilua. Cheerleadingissa on saatu jo huikeaa menestystä, enkä malta odottaa pääseväni mukaan seuraaviin lukuihin lajin historiassa.” […]