Yleinen

SCL ja liikunnan aluejärjestöt lanseeraavat seuratoimijoiden koulutuspilotin

Suomen Cheerleadingliitto käynnistää yhdessä liikunnan aluejärjestöjen kanssa seuratoimijoiden koulutuspilotin. Vuoden 2021 kestävässä pilotissa liikunnan aluejärjestöjen tarjonnasta tuttuja seuratoimijoiden koulutuksia tuodaan osaksi Suomeen Cheerleadingliiton koulutustarjontaa. Koulutuspilotin tavoite on lisätä seuratoimijoiden osaamista ja tarjota yhdenvertaisia koulutusmahdollisuuksia verkossa seurojen työntekijöille, luottamustoimisille ja muille seuratoiminnasta kiinnostuneille. – Haluamme lajiliittona kantaa vastuun siitä, että kaikilla jäsenseurojemme seuratoimijoilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet […]

Keväällä kilpaillaan myös turvavälisarjoissa!

Koronatilanne on aiheuttanut haasteita harjoittelulle, jota on rajoitettu monessa osassa Suomea syksyn ja kevään aikana. Jotta mahdollisimman monella joukkueella olisi mahdollisuus saada palautetta ja kilpailla kevään aikana, Start-etäarviointiin ja Spirit-etädigikilpailuihin lisätään cheerin turvavälisarjat kaikille leveleille.

Kunniapuheenjohtajan haastattelu

Suomen Cheerleadingliiton puheenjohtajana toiminut Taru Rautavuori-Knabe on nimitetty liiton kunniapuheenjohtajaksi liiton syyskokouksessa 22.11.2020. Rautavuori-Knabe on Suomen Cheerleadingliitto ry:n ensimmäinen kunniapuheenjohtaja. Harrastajasta puheenjohtajaksi Cheerleadingin pariin Taru on päätynyt ”perinteisen” polun kautta ystävän houkuttelemana. Hän osallistui helsinkiläisen Colts cheerleaders -joukkueen koetreeneihin ja aloitti niiden myötä harrastamisen joukkueessa vuonna 1992. — Koetreenit eivät ehkä olleet ihan samaa luokkaa […]

Kevään 2021 kilpailukauden toteutus

Kevään 2021 kilpailukausi toteutetaan pääasiassa etäarviointina ja etädigikilpailuina. Tällä ratkaisulla pyritään mahdollistamaan tapahtumien toteuttaminen tapahtumakalenterin mukaisesti ja mahdollisimman riskittömästi. Koronatilanteen niin vaatiessa, valmistaudutaan tapahtumat perumaan viimeistään kuukautta ennen ilmoitettua ajankohtaa.

Näin tehdään ihme – mitä sinä voit oppia maailmanmestereilta?

Suomalainen kirjallisuus sai vihdoin joukkoonsa cheerleadingille kunniaa tekevän ja naisvalmentajuutta arvostavan teoksen, kun helmikuussa ilmestyi Ulla Appelsinin ja Maria Wahlroosin kirja Näin tehdään ihme. Tarina pohjoisesta määrätietoisuudesta, vahvasta valmentamisesta, fiksusta treenaamisesta sekä luottamuksesta. Suomi oli noussut sisulla ja määrätietoisuudella cheerleadingin huipulle voittaen maailmanmestaruudet vuosina 2018 ja 2019. Itsekin lajia harrastava toimittaja ja kirjailija Ulla Appelsin […]

Ajankohtaisten koronarajoitusten vaikutukset cheerleadingharjoitteluun ja kilpailuihin

Suomen Cheerleadingliitto noudattaa liikunnan ja urheilun yhteisiä koronasuosituksia, jotka on koottu Olympiakomitean viimeksi 1.3. päivitettyyn suositukseen. Valtioneuvosto linjasi 24. helmikuuta, että suurin osa maasta siirtyy välittömästi koronapandemian torjunnan tasolle kaksi, mikä käytännössä tarkoittaa, että isossa osassa maata on nyt käytössä leviämisalueen rajoitustoimenpiteet. Rajoitukset vaihtelevat edelleen alueittain ja kehotamme seuroja seuraamaan oman alueensa ohjeistuksia tarkasti ja mukauttamaan toimintaansa niiden mukaisesti. Urheilun yhteisten […]

Tue urheiluseuraa, tule mukaan maajoukkuekampanjaan!

Suomalainen urheilu ja urheiluseurat ovat joutuneet kovempaan mittelöön kuin koskaan aiemmin. Kamppailussa ei ole kyse pokaaleista vaan selviämisestä – poikkeustila on ajanut monet seurat taloudelliseen ahdinkoon.

Mikä Start, Spirit ja Super? – uusi kilpailujärjestelmä pähkinänkuoressa

Cheerleadingin uusi kilpailujärjestelmä astui voimaan 1.1.2021. Uudessa järjestelmässä kilpailukausi muuttuu lukuvuoden mukaiseksi eli on jatkossa elokuusta heinäkuuhun. Poikkeuksen tähän tekee kevään 2021 siirtymäkausi, jolloin kilpailukausi on tammikuusta heinäkuuhun. Myös lisenssikausi seuraa kilpailukautta ollen jatkossa elokuusta heinäkuuhun. Uudessa kilpailujärjestelmässä kaikkien leveleiden ja tasojen kilpailukausi painottuu keväälle. Kilpailut on porrastettu niin, että eri leveleiden ja tasojen kilpailukausi […]

EM-kilpailut Italiassa siirtyvät toiseen ajankohtaan (myös SCL sääntöforum siirtyy)

EM-kilpailut Italiassa siirtyvät toiseen ajankohtaan ECU on ilmoittanut EM-kilpailuiden siirtymisestä: https://www.cheerunion.eu/2021/02/european-championships-2021-update/   Kevään 13.2. päivämäärälle suunniteltu sääntöforum siirtyy toiseen ajankohtaan Vuosittain pidettävä jäsenistölle suunnattu sääntöforum oli tarkoitus pitää kilpailukauden aikana helmikuussa. Kilpailusääntömme pohjautuvat vuosittain päivitettäviin ECU:n kilpailusääntöihin, mutta niiden työstö viivästyy tältä keväältä. Tiedotamme uuden forumpäivämäärämme mahdollisimman pian.