Yleinen

SCL tiedottaa: Tilannetiedote koronaviruksen vaikutuksesta SCL:n toimintaan

Presidentti Donald Trump on viime yönä Suomen aikaa ilmoittanut Yhdysvaltojen kieltävän koronaviruksen takia matkustamisen 26 Euroopan maasta Yhdysvaltoihin 30 vuorokauden ajaksi. Suomi kuuluu matkustuskiellossa oleviin maihin. Kielto tulee voimaan 13. maaliskuuta kello 23.59 Yhdysvaltain itärannikon aikaa eli aamukuudelta lauantaina Suomen aikaa.

Olympiakomitean tiedote: Ajankohtaista tietoa koronavirustilanteen vaikutuksesta urheiluun

Olympiakomitea noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, sosiaali- ja terveysministeriön ja ulkoministeriön linjauksia ohjeistaessaan lajiliittoja kilpailu- ja leiritapahtumien järjestelyjen ja urheilijoiden liikkumisen suhteen koronavirus covid-19 -epidemiatilanteessa. Toistaiseksi Suomi on epidemian rajausvaiheessa. Covid-19 tartuntariski Suomessa on pieni eikä ihmisten maahantuloa tai kokoontumista urheilutapahtumiin rajoiteta.

Haku SCL:n viestintätyöryhmään on auki

Oletko kokenut tekstin tuottaja? Haluaisitko jakaa tarinoita cheerleadingista ja tehdä lajia tunnetuksi suurelle yleisölle?   Suomen Cheerleadingliitto kokoaa viestintätyöryhmää, johon etsitään viestinnän osaajia ympäri Suomea. Jos sinua kiinnostaa tiedotteiden kirjoittaminen, sosiaalisen median päivittäminen tai esimerkiksi artikkeleiden tekeminen kiinnostavista cheerleadingiin liittyvistä ilmiöistä ja aiheista, voi viestintätyöryhmä olla sinua varten!

Maaliskuun aluetapaamisten aiheena on viestintä – ilmoittaudu mukaan!

Maaliskuussa Suomen Cheerleadingliitto järjestää aluetapaamiskiertueen, jonka aiheena on viestintä. Aluetapaamisilla esitellään SCL:n uusi viestintästrategia, ja paneudutaan alueellisiin viestintäaiheisiin. Suomen Cheerleadingliiton järjestösihteeri Emma Catani ja viestintäharjoittelija Janna Nousiainen ovat tapaamisissa kertomassa liiton toiveista ja tavoitteista viestinnän suhteen, sekä antamassa apuja ja vinkkejä hyvään viestintään.

Sekamaajoukkueen toiminta polkaistiin käyntiin viikonloppuna

Liittojohtoisen sekamaajoukkueen toiminta polkaistiin käyntiin viime viikonloppuna kick offissa Konalassa. Leirille osallistui 50 urheilijaa useista eri seuroista, ja osallistujia oli mukana Seinäjoelta ja Tampereelta asti. Tunnelma leirillä oli innostunut, ja sekä urheilijat että valmentajat odottavat innolla tulevaa.

Urheiluoppilaitoshaku 2020

Urheiluoppilaitokset ovat tarkoitettu motivoituneiden ja potentiaalisten kilpaurheilijoiden opiskelupaikoiksi, joissa kansainvälisellä huipulla urheilemisen yhdistäminen tavoitteelliseen opiskeluun on mahdollista.