Yleinen

Kilpailujärjestelmän muutos-workshop Helsingissä 1.-2.2.20

Maksuton kilpailujärjestelmän muutos-workshop järjestetään Helsingissä 1.-2.2.2020 Original Sokos Hotel Presidentissä. Workshopiin voi osallistua molempina päivinä tai vain toisena, paikan päällä tai etäyhteydellä. Ilmoittaudu mukaan 26.1. mennessä!

Kesäleiritoiminta siirtyy alueille ja seuroille

Suomen Cheerleadingliitto on aiempina vuosina järjestänyt avoimen liittojohtoisen kesäleirin jäsenistönsä lapsille ja nuorille. Vuonna 2020 kesäleiriä ei  järjestetä, vaan liitto tukee jäsenseurojen omaa kesäleiritoimintaa, jolloin tavoitellaan parempaa alueellista tasa-arvoa ja seurojen aktiivisempaa toimintaa sekä alueiden yhteistyön lisäämistä.

Urheilugaala 2019: Naisten maailmanmestaruus neljänneksi sykähdyttävin urheiluhetki

Urheilugaalassa torstaina 16.1.2020 palkittiin vuoden 2019 menestyneimmät tekijät urheilun saralla. Urheilugaalan tavoitteena on nostaa urheilun ja liikunnan arvostusta yhteiskunnassa. Cheerleading oli  vahvasti edustettuna gaalassa, kun sekä vuoden valmentajaksi, vuoden joukkueeksi ja vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi oli ehdokas cheerleadingin parista.

STAGE-tapahtumien 2020 hakuaikaa pidennetty

Vuodelle 2020 on luvassa jo ainakin kaksi seurayhteistyö STAGE-tapahtumaa. Aktiivisen alueellisuuden toteuttamiseksi haemme kuitenkin vielä kahta järjestäjää vuodelle 2020 (toinen kevät, toinen syksy). Haluaisiko teidän seuranne olla mukana tekemässä cheerleadingin harrasteurheilijoille suunnattua näytöstapahtumaa?

Urheilugaala täynnä cheerleadingia: maailmanmestareita ehdolla kolmessa kategoriassa

Urheilugaalassa torstaina 16.1.2020 palkitaan vuoden 2019 menestyneimmät tekijät urheilun saralla. Urheilugaalan tavoitteena on nostaa urheilun ja liikunnan arvostusta yhteiskunnassa. Cheerleading on vahvasti edustettuna gaalassa, kun sekä vuoden valmentajaksi, vuoden joukkueeksi ja vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi on ehdokas cheerleadingin parista.