Siirry etusivulle

Yleinen

SCL tiedottaa: Hallituksen kokoustiedote maaliskuu

Suomen Cheerleadingliiton hallitus kokoontui 12.3. vuoden neljänteen kokoukseensa. Kokouksessa 4/2018 käsiteltiin seuraavia asioita: Hyväksyttiin vuoden 2017 tilinpäätös ja toimintakertomus esitettäväksi vuosikokoukselle. Kevätkokousmateriaalit lähetetään jäsenistölle viikolla 12. Keskusteltiin jäsenistöstä nousseista kysymyksistä julkaista SCL säännöt verkkosivuille kaikkien saataville. Päätettiin, että kunhan sääntöjen suomenkielinen käännös on valmis, säännöt julkaistaan kokonaisuudessaan SCL nettisivuilla. Myös jo kaikkien saatavilla olevat ECU:n […]

Hallituksen kokoustiedote helmikuu

Suomen Cheerleadingliiton hallitus kokoontui helmikuussa kaksi kertaa. Hallituksen kokous 2/2018 pidettiin lauantaina 3.2.2018. Kokouksessa 2/2018 käsiteltiin seuraavia asioita: hyväksyttiin kaksi uutta seuraa liiton jäsenseuroiksi katsottiin yksi jäsenseura eronneeksi liitosta sen lopetettua toimintansa vahvistettiin kilpailu- ja tuomarivaliokunnan sekä sääntötoimikunnan jäsenet vuodelle 2018 käsiteltiin tapahtumakoordinaattorin ja järjestösihteerin sijaisten palkkaukset Lisäksi hallitus kuuli koti EM-kilpailuiden järjestelyiden etenemisestä ja […]

Toimisto suljettu 6.2.18

SCL:n toimisto on suljettu tiistaina 6.2. henkilökunnan työnohjauspäivän vuoksi. Palvelemme huomenna keskiviikkona jälleen normaalisti.

Kesäleirille etsitään valmentajia ja leiri-huoltajaa!

Suosittu kesäleiri järjestetään Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä 23.-26.7.2018. Seuravalmentajilla on nyt hieno mahdollisuus saada monipuolista valmennuskokemusta ja verkostoitua lajin muiden valmentajien kanssa ympäri Suomen!

Ongelmia lisenssin ostossa?

Lisenssikausi 2018 on lähtenyt käyntiin mallikkaasti, Suomen Cheerleadingliiton lisenssejä on myyty tammikuun aikana jo 2034 kappaletta! Viime vuonna lisenssejä myytiin koko vuoden aikana yhteensä 8252 kappaletta.

Coed Camp leiri 3.-4.2. Kisakeskuksessa

SCL:n sekajoukkueille tarkoitettu Coed Camp leiri järjestetään 3.-4.2. Kisakeskuksen urheiluopistolla. HUOM! Ajankohta on eri kuin aiemmin ilmoitettu! Leirillä on valmentajia Yhdysvalloista ja Suomen menestyneimmästä sekajoukkueesta, Funky Team Gorillazista. Yhdysvalloista saapuu Benjamin Ingallina (tbc), joka on lajin kaksinkertainen maailman mestari. Kotimaisia huippunimiä ovat Janne Westerback sekä Tuomas Tiittanen. Sunnuntaina valmennustrioa täydentää Mija Schrey. Valmentajakiinnitysten vuoksi ilmoittautumisaikaa […]

Hae mukaan valiokuntatoimintaan kaudelle 2018

Suomen Cheerleadingliitossa toimii viisi valiokuntaa: nuorisovaliokunta, seuravaliokunta, tuomarivaliokunta (ja sääntötoimikunta), kurinpitovaliokunta ja kilpailuvaliokunta. Valiokuntatoimintaan haetaan mukaan vuosittain (pois lukien kurinpitovaliokunta) ja haku on nyt auki.

Haemme kokoaikaista tapahtumakoordinaattoria määräaikaiseen työsuhteeseen

Suomen Cheerleadingliitto ry (SCL) on vuonna 1995 perustettu lajiliitto, jonka alaisuuteen kuuluu 51 jäsenseuraa, joissa harrastaa yli 8000 cheerleaderia. Liiton toiminta koostuu koulutustoiminnasta, jäsenpalveluista, tapahtumajärjestämisestä ja yleisestä cheerleadingin edunvalvonnasta Suomessa. Toimistomme sijaitsee Helsingissä Hämeentiellä.