Cheermaajoukkueen valmentajan Maria Wahlroosin terveiset ja vinkit omatoimiseen harjoitteluun

Suomen naisten cheermaajoukkueen päävalmentaja Maria Wahlroos toivoo, että kaikki ymmärtävät vallitsevan poikkeustilanteen vakavuuden ja suhtautuisivat siihen kunnioituksella, ja noudattaisivat annettuja kehotuksia. Hän on kiitollinen, että suomalaiset cheerleadingseurat kantoivat vastuunsa ja toimivat nopeasti perumalla harjoitukset jo aikaisessa vaiheessa.

– Se on tosi hieno asia, ja cheerleading toimi siinä esimerkkinä muillekin urheilulajeille.

 

Naisten cheermaajoukkue on harjoitellut ahkerasti Orlandon MM-kilpailuita varten, joten kilpailujen peruuntuminen harmittaa. Joukkue kuitenkin ymmärtää, että Suomen Cheerleadingliiton hallituksen päätös olla lähettämättä joukkueita kilpailuihin, oli ainoa oikea päätös tässä tilanteessa.

 

– Olen kiitollinen liiton hallitukselle, että he tekivät sen päätöksen ja että se tehtiin jo ennen kuin kilpailuja päätettiin siirtää. Tässäkin Suomen cheerleadingyhteisö näytti vastuullisuutta, ja kantoi vastuunsa tästä maailman tilanteesta.

 

Omatoiminen harjoittelu kannattaa suunnitella etukäteen

Suomen hallituksen suosituksien mukaan seurat ovat pysäyttäneet harjoitustoiminnan  tai muokanneet sitä kevään osalta. Kun fyysinen kohtaaminen ei enää ole mahdollista, on siirrytty tauolle tai etävalmennukseen. Urheilua ei kannata kuitenkaan lopettaa, vaikka cheerleadingia ei pääse harrastamaan normaalisti. Maria suosittelee pitämään kiinni treenipäivistä myös kotona.

 

– Rutiineja kannattaa vaalia myös poikkeusoloissa. Kannattaa pitää ennalta suunnitellut treeni- ja vapaapäivät, muuten treenit voivat helposti jäädä tekemättä.

 

Tauon yhteisistä harjoituksista voi myös ottaa mahdollisuutena omatoimiseen harjoitteluun. Tilaisuus kannattaa hyödyntää ja treenata juuri niitä ominaisuuksia, joiden treenaaminen on itselle tärkeintä. Nyt on hyvä tilaisuus kehittää esimerkiksi keskivartalovoimaa, nopeutta tai kehonhallintaa. Maria myös toivoo, että harrastajat käyttäisivät tauon mahdollisuutena harjoitella peruskuntoa.

 

– Jos ei tiedä mistä lähtisi liikkeelle, voi pyytää esimerkiksi omalta valmentajalta apua ja neuvoja.

 

Niille, jotka eivät haluaisi treenata yksin, Maria suosittelee yhteistreenejä videon välityksellä kaverin kanssa. Etätreenejä voi myös pitää koko joukkueen kesken. Kukaan ei vielä tiedä, kuinka kauan poikkeusolot jatkuvat, joten omalle harjoittelulle olisi hyvä tehdä jonkunlainen suunnitelma. Tämä on myös hyvä harjoitus niille urheilijoille, jotka haaveilevat maajoukkueeseen kuulumisesta. Maajoukkueessa on urheilijan omalla vastuulla huolehtia riittävästä harjoittelusta, sillä tapaamisia on harvoin ja muuten kukaan ei ole valvomassa.

 

Monet cheerleadingseurat ovat jakaneet hyviä neuvoja ja vinkkejä omatoimiseen harjoitteluun. Esimerkiksi Jaguar Spirit Athletes  ja Golden Spirit Cheerleadingin Instagramista löytyy hyvin koottuja vinkkejä eri seuroilta kotiharjoittelua varten. Liveharjoituksia taas voi seurata esimerkiksi Helsinki Athletics Cheerleadersin, Lahden Cheerleadingseura Panthersin ja Funky Team Finlandin Instagram-tileiltä.

Lue lisää tästä aiheesta