Maajoukkueiden joukkueenjohtaja ja viestintäharjoittelija valittu

Suomen Cheerleadingliiton maajoukkueenjohtajaksi on valittu Tiia Syrjä-Honkanen.

Liiton määräaikaiseen maajoukkueenjohtajan tehtävään on valittu kokenut tanssitoimija Tiia Syrjä-Honkanen. Syrjä-Honkanen on toiminut Helsinki Athletics Cheerleaders -seuran junioritanssijoukkueen, Emotionin joukkueenjohtajana. Tiian vahvuutena oli kokemus paitsi joukkueenjohtajana toimimisesta, myös erityisesti se, että hän on jo ollut mukana Orlandon MM-kilpailuissa. Lisäksi Tiian vankka tausta asiakaspalvelusta ja taloushallinnosta tuovat vahvuutta maajoukkuetiimiimme”, toteaa liiton lajikoordinaattori Jani Järvelin.

Syrjä-Honkanen aloittaa toimessa tammikuun alussa.

 

Liiton viestintäharjoittelijaksi on valittu Janna Nousiainen. Harjoittelun pituus on 6 kuukautta. Nousiainen on juuri valmistunut journalismikoulutuksen medianomi (AMK). Viestintäharjoittelija toimii järjestösihteerin työparina suunnitellen ja toteuttaen SCL:n viestintästrategian mukaista viestintää. Nousiainen aloittaa harjoittelunsa 15.1.2020.

 

Lue lisää tästä aiheesta