SCL hallituksen kokoustiedote 8/2020

Suomen Cheerleadingliiton hallitus piti vuoden kahdeksannen kokouksensa tiistaina 24.3. Kokouksessa käsiteltiin ajankohtaista koronaviruksen aiheuttamaa tilannetta ja sen muutoksia toimintaan kotimaassa sekä kansainvälisesti.

Lisäksi kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2019 tilinpäätös ja vuosikertomus kevätkokoukselle vahvistettavaksi. Hallitus käsitteli myös kilpailujärjestelmän uudistamiseen liittyvän lausuntokierroksen antia. Lisäksi kokouksessa uudeksi SCL jäsenseuraksi hyväksyttiin Kempeleen Naisvoimistelijat ry.

Hallitus käsitteli vuoden 2020 kansainvälisten arvokilpailuiden tilannetta. Myöhään maanantaina 23.3.
ECU tiedotti, että heinäkuulle suunnitellut EM-kilpailut tältä vuodelta perutaan. SCL hallitus päätti, että EM-edustusjoukkueet ovat oikeutettuja SCL:n matkatukeen toteutuneiden kustannusten osalta. Tämän hakemisesta tiedotetaan EM-joukkueita erikseen. Hallitus myös päätti, että vaikka kilpailut tältä vuodelta siirtyvät, niin niihin myönnetyt edustusoikeudet eivät siirry seuraavalle vuodelle. Edustusoikeudet vuoden 2021 EM-kilpailuihin tullaan jakamaan normaalin prosessin mukaisesti joulukuussa järjestettävien SM-kilpailujen perusteella.

Vuoden 2020 MM-kilpailujen osalta hallitus päätti, että Suomi ei lähetä liittojohtoisia maajoukkueita naisten cheer-sarjaan ja naisten tanssisarjaan, mikäli kilpailut vuonna 2020 uutena ajankohtana järjestetään. Käynnissä olevat maajoukkueprojektit viedään näin ollen päätökseen ja maajoukkueiden uusi kausi käynnistetään suunnitellusti karsinnoilla syksyllä.

MM-kilpailuihin edustusoikeuden saaneiden seurajoukkueiden osalta hallitus päätti, että seurajoukkueet saavat pitää edustusoikeutensa vuoden 2020 ajan ja osallistua MM-kilpailuihin vuoden 2020 aikana, mikäli kilpailut järjestetään. Tässä tapauksessa liitolta ei kuitenkaan ole saatavissa taloudellista tukea osallistumiseen. SCL ei ole saanut ICU:sta lisätietoa vuoden 2020 MM-kilpailuiden uudesta ajankohdasta.

Hallitus käsitteli kokouksessaan kilpailujärjestelmän uudistamiseen saapuneet seurojen lausunnot. Lausuntoja saapui yhteensä 15 ja ne pääpiirteissään tukivat lausunnoilla ollutta esitystä uudeksi kilpailujärjestelmäksi. Eniten keskustelua heräsi ikärajoista, joihin hallitus tulee antamaan vielä tarkentavan esityksen. Muilta osin hallitus totesi, että lausuntopalautteen perusteella esityksen pääkohtia ei ole syytä muuttaa. Hallitus kuitenkin jatkaa aiheen parissa vielä seuraavien viikkojen aikana, sillä kevätkokouksen siirtymisen myötä on uuden kilpailujärjestelmän ja erityisesti sen voimaantulon osalta vielä pohdittavia asioita.

Hallitus kokoontuu seuraavan kerran torstaina 2.4.

Lisätietoja: Hallituksen puheenjohtaja Riikka Taivassalo, riikka.taivassalo@scl.fi

Lue lisää tästä aiheesta