SCL nostaa turvallisen harjoittelun syksyn teemaksi

Suomen Cheerleadingliiton syksyn teemaksi on nostettu turvallisuus, jonka kunniaksi liiton nettisivuille on avattu uusi turvallisuusosio.

Sisältöjen kautta pyritään antamaan eväitä seuroille, valmentajille ja harrastajille turvallista harjoittelua varten. Sivujen ensimmäinen osa, turvallisuus harjoituksissa, opastaa muun muassa turvalliseen stunttiharjoitteluun ja oikeaoppiseen spottaukseen.

Uusilta turvallisuussivuilta löytyy myös maailman parhaana cheervalmentajana palkitun Suomen naisten cheermaajoukkueen päävalmentajan Maria Wahlroosin ajatuksia turvallisuudesta.

Turvallisuus on asennekysymys. Sen pitäisi olla jokaisen valmentajan ykkösprioriteetti. Aina kun ruvetaan tekemään uusia taitoja, pitäisi varmistua siitä, että on riittävästi spottereita ja että ne, ketkä suorittavat taitoa, ovat kykeneväisiä siihen, Wahlroos kommentoi sivuostolta löytyvällä turvallisuusvideolla.

Syksyn 2019 aikana turvallisuussivuja laajennetaan ja sivuilla tullaan nostamaan esiin esimerkiksi urheiluvammojen ennaltaehkäisy, turvalliset harjoitusolosuhteet sekä henkinen turvallisuus.

Turvallisuus on äärimmäisen moninainen käsite ja kattaa fyysisen turvallisuuden lisäksi myös henkisen turvallisuuden ja olosuhteisiin liittyvät vaatimukset. Liitto tekee kaikilla osa-alueilla töitä yhdessä jäsenseurojensa kanssa, jotta cheerleadingiä olisi entistä turvallisempi harrastaa, kertoo liiton koulutussuunnittelija Nita Rikström.

Suomen Cheerleadingliitto tukee jäsenseurojaan aktiivisella kampanjoinnilla ja kouluttamisella seurojamme henkisen ja fyysisen turvallisuuden edistämiseksi. Harjoitusolosuhteita pyritään kehittämään jäsenseurojen lisäksi yhteistyössä esimerkiksi kuntien kanssa.

– Yksi liitomme tavoitteista on olla maailman paras cheerperhe. Minulle ainakin sana perhe merkitsee nimenomaan turvallisuuta, yhteisöllisyyttä ja tukea. Nämä asiat haluamme nostaa esille myös meidän cheerperheessämme, seurakehittäjä Niklas Hagel toteaa.

Käy tutustumassa SCL:n nettisivujen turvallisuusosioon osoitteessa: https://scl.fi/koulutustoiminta/turvallisuus/turvallisuus-harjoituksissa/

Tutustu turvallisuusvideoihin youtube-kanavallamme

Lue lisää tästä aiheesta