SCL tiedottaa: Kevätkokous hyväksyi uuden kilpailujärjestelmän

Suomen Cheerleadingliiton kevätkokous järjestettiin lauantaina 13. kesäkuuta pääasiassa täysin etäyhteyksien välityksellä. Kokouksessa oli edustettuna 22 jäsenseuraa ja osallistujia oli linjoilla jäsenseurojen edustajien, valiokuntien edustajien sekä SCL hallituksen ja toimiston väkeä yhteensä yli 40. Kokousjärjestelyt sujuivat etänä hyvin.

Kevätkokous vahvisti Suomen Cheerleadingliiton vuoden 2019 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille. Sääntömääräisten kevätkokousasioiden lisäksi kevätkokous hyväksyi uuden kilpailujärjestelmän ja aluejaon.

Uusi kilpailujärjestelmä otetaan käyttöön vuoden 2021 alusta. Uuden järjestelmän ominaispiirteitä ovat toimintakauden kääntäminen lukuvuosiajattelun mukaiseksi, selkeä ja pidempi peruskausi, entistä tiiviimpi kilpailukausi sekä eri leveleiden ja ikätasojen kilpailukausien porrastaminen. Uudessa kilpailujärjestelmässä kilpailuja myös järjestetään määrällisesti enemmän.

Kevät 2021 on uuden kilpailujärjestelmän osalta siirtymäaikaa, jolloin noudatetaan vuoden 2020 ikärajoja ja sarjajakoa. Kilpailut järjestetään kuitenkin vuoden 2021 alusta uuden kilpailujärjestelmän mukaisesti.

Uusi aluejako tukee uuden kilpailujärjestelmän käyttöönottoa. Uudessa aluejaossa alueita on edellisen viiden sijasta neljä.

Lisää Suomen Cheerleadingliiton vuodesta 2019 voit lukea liiton vuosikertomuksesta täältä.

Lisätietoja: Suomen Cheerleadingliiton puheenjohtaja Riikka Taivassalo, riikka.taivassalo@scl.fi

Lue lisää tästä aiheesta