Suomen Cheerleadingliitto hakee täydennystä tanssimaajoukkueen valmennustiimiin

SCL hakee valmentajaa kauden 2022 tanssimaajoukkueen valmentajatiimiin sekä lisäksi tanssimaajoukkuetoiminnasta kiinnostuneita valmentajia mukaan oppimaan ja kasvamaan kohti maajoukkuevalmennusta rinkileiritoiminnan kautta.  Varsinainen maajoukkuekausi alkaa lokakuussa 2021 maajoukkueen kehitysleirillä. Ellei tilanne muutu olennaisesti, MM-kisat järjestetään huhtikuussa 2022 Yhdysvalloissa, Orlandossa. Kisamatka kestää noin 10 vuorokautta.

Valmennustiimiä ja roolitusta lähdetään rakentamaan uudella tavalla vastaamaan paremmin tämän päivän maajoukkuetoimintaa ja MM-kultatavoitetta. Etsimme siis osaavaa ja innokasta, nykyistä valmennustiimiä täydentävää valmentajaa mukaan projektiin. Valmennustiimi suunnittelee ja toteuttaa maajoukkueiden valinnat, harjoittelun ja koreografiset elementit sekä tukee urheilijaksi kasvamista. Tämä edellyttää osaamista niin lajitaitojen kuin tukiharjoitteidenkin osalta. Maajoukkuevalmentajalta odotamme aktiivista vuorovaikutusta eri sidosryhmien kanssa kuten urheilijoiden seurojen, seuravalmentajien, urheilijoiden vanhempien sekä liiton eri toimijoiden kanssa. Hyvät sosiaaliset taidot luetaan valmentajalle eduksi.

Valmentajalta toivomme vahvaa kehittävää asennetta ja osaamista, vankkaa lajiosaamista sekä erinomaisia yhteistyötaitoja. Toiveenamme on löytää valmentaja, joka sitoutuu pidempiaikaisesti projektiin sekä lajin ja urheilijoiden laajempaan kehittämiseen.

Roolitusta jaetaan valmentajien vahvuuksien ja kiinnostusten mukaisesti. TMJ:llä tulee tulevalla kaudella olemaan yksi päävalmentaja sekä kaksi päävalmentajaa tukevaa valmentajaa. Valmentajien työnjakoa sovitetaan tiimin kesken. Hae siis rohkeasti mukaan kehittämään kokonaisvaltaisesti tanssimaajoukkueen toimintaa. Roolia voidaan räätälöidä tilanteesi mukaan.

Maajoukkueiden suomalainen valmennustiimi:

  • Vastaa koreografian teknisten elementtien suunnittelusta, harjoituttamisesta ja sijoittelusta ohjelmaan yhdessä joukkueelle valittavan koreografin/lajitaitovalmentajan kanssa
  • Vastaa leirien suunnittelusta ja toteutuksesta
  • Suunnittelee urheilijoiden omatoimiharjoittelun
  • Tukee urheilijoita MM-projektin aikana sekä laajemmin heidän omalla kehityspolullaan
  • Vastaa lopullisen kilpailukokoonpanon valinnasta
  • Vastaa MM-kilpailumatkan sisällöllisestä suunnittelusta, aikataulutuksesta sekä kilpailumatkan läpiviemisestä.

Maajoukkueen valmentajille maksetaan erikseen määriteltävä palkkio sekä korvataan matkakulut ja majoitukset leiri- ja kilpailumatkoilta. Maajoukkuekauteen kuuluu seitsemän maajoukkueleiriä sekä noin 10 vuorokauden kisamatka Orlandoon, Yhdysvaltoihin.

Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi 19.9.2021 mennessä osoitteeseen anni.vesa@scl.fi. Hakemuksissa toivomme sinun erityisesti kertovan vahvuuksistasi cheertanssiosaamisessa ja valmentajana.

Laita viestin aiheeksi SCL tanssimaajoukkuevalmentaja ja toimita hakemus yhtenä maksimissaan kahden liuskan pdf-tiedostona, jonka nimenä on pelkkä oma nimesi. Mikäli haluat hakea ainoastaan varsinaisen tanssimaajoukkueen valmennustiimin jäseneksi tai vaihtoehtoisesti olet kiinnostunut ainoastaan rinkileiritoiminnasta, tuothan tämän ilmi hakemuksessasi.

Hakijoista osa kutsutaan haastatteluihin, jotka järjestetään 22.-24.9. etätoteutuksena.

Lue lisää tästä aiheesta